BuddhalaisuusBuddhalaisuus syntyi Pohjois-Intiassa viidennen vuosisadan tienoilla eaa. Opin perustaja oli ylhäissukuinen Siddhārtha Gautama, joka hylkäsi ylellisen elämän. Hän eli ensin vuosia askeettina, mutta askeesista luovuttuaan saavutti valaistumisen lopulta meditaation avulla. Tultuaan näin buddhaksi eli ”täydellisen ymmärryksen saavuttaneeksi” hän esitti menetelmän jälleensyntymien kiertokulusta ja kärsimyksestä vapautumiseen.Opin perusta on ”neljä jaloa totuutta”. Ensimmäisen totuuden mukaan kaikki olemassaolo on kärsimystä. Mikään ei ole pysyvää, eikä itsenäistä sielua ole olemassa. Toisen totuuden mukaan kärsimyksen syy on himo, joka johtaa tekoon, uuteen jälleensyntymään ja tuskaan. Kolmannen totuuden mukaan olemassaolon ja kärsimyksen tuolla puolen on nirvāna, ’sammuminen’, jossa ahneus, viha ja harhaluulo ovat lakanneet. Neljäs totuus kertoo nirvānaan johtavan ”jalon kahdeksanosaisen tien”. Sen osat ovat 1) oikea ymmärrys (neljä jaloa totuutta), 2) oikea ajattelu (vältetään ahneutta, vihaa ja harhaluuloja), 3) oikea puhe (vältetään valhetta, panettelua, loukkauksia ja turhan puhumista), 4) oikea toiminta (vältetään tappamista, varastamista ja huorintekoa), 5) oikea eläminen (elannon hankkiminen vahingoittamatta muita olentoja), 6) oikea yritys (tahto vähentää kaikkea vahingollista ja lisätä kaikkea hyödyllistä), 7) oikea tajunta (ymmärrys mm. minän puuttumisesta), 8) oikea mietiskely. Luostarilaitos perustettiin jo Buddhan elinaikana. Hänen kuoltuaan pidettiin ensimmäinen kirkolliskokous, jossa koottiin yhteen oppia ja munkkikuria koskevia suullisia opetuksia. Uusi uskonto alkoi kuitenkin pian jakautua kahteen pääsuuntaukseen. Tiukempaa munkkikuria vaatinut ryhmä (theravāda) vaikutti ensin Intian länsi- ja eteläosissa, josta se levisi Kaakkois-Aasiaan 500–800 jaa. Pohjoinen pääsuuntaus (mahāyāna) muotoutui sataluvulle jaa. mennessä ja levisi nykyisen Afganistanin kautta Keski-Aasiaan ja Kiinaan. Suuntausten suurin ero on, että theravādassa on ihanteena tavoitella omaa valaistumista, kun mahāyānassa korostetaan ”valaistumismieltä toteuttavien olentojen” (bodhisattva) myötätuntoista pyrkimystä auttaa kaikki kärsivät olennot vapautumiseen, ennen kuin itse siirtyvät buddhan olomuotoon. Kolmas pääsuuntaus on mm. Tiibetiin ja Mongoliaan levinnyt vajrayāna, jossa buddhalaisuuteen on yhdistynyt hindulaisia salaoppeja. Buddhalaisuus on perusteiltaan ateistinen uskonto tai oppijärjestelmä. Käytännössä sen piirissä kuitenkin esiintyy runsaasti jumaluuksia, monet hindulaista perua. Tärkein on Buddha Śākyamuni, ylimaalliseen asemaan kohotettu Gautama. Pääsuuntausten lisäksi buddhalaisuus jakautuu lukuisiin alakoulukuntiin ja sen kirjallinen perinne on erittäin runsas. Syntysijoiltaan Intiasta buddhalaisuus katosi viimeistään 1300-luvulle tultaessa mm. jumalalle omistautumista painottavan bhakti-liikkeen ja islamin leviämisen vaikutuksesta. Nykyisin se on elinvoimainen Sri Lankassa, Kaakkois- ja Itä-Aasiassa sekä Mongoliassa ja Tiibetissä. Intiaan se on palannut vajrayāna-muodossa tiibetiläisten pakolaisten myötä. Kannattajia on koko maailmassa vähintään 500 miljoonaa. |  Buddhan pää, irronnut veistoksesta. 1700–1800-luku. Lakkatyö. Myanmar. Kuva: Rauno Träskelin.
Bodhisattva Kannonin (Kiinassa Kuanyin) esikuva on myötätunnon bodhisattva Avalokiteśvara, joka kuvataan Itä-Aasiassa usein naispuoliseksi. Jumalatar edustaa myötätuntoa ja tuo lapsionnea. Maalattu ja kullattu massa. Japani. Kuva: Rauno Träskelin. |
