Uskontojen maailma







KIINAN USKONNOT

Kiinassa eri uskonnot ja opit ovat vaikuttaneet voimakkaasti toisiinsa. Etenkin kansan keskuudessa taolaisuus, kungfutselaisuus ja buddhalaisuus sekä kansanuskomukset ovat sekoittuneet keskenään. Kansanuskoon kuuluu monenlaisia perinteitä, joiden piirissä palvotaan erilaisia luonnon- ja muita henkiä, jumaluuksia, sankareita ja myyttisiä hahmoja. Esivanhempien kultti on tärkeä, ja esivanhempien henkien lisäksi kotia saattavat suojella sekä taolaiset että buddhalaiset jumaluudet. Myös temppeleissä voi olla eri uskontoja edustavia pyhäinkuvia.

Kungfutselaisuus on oikeammin moraalioppi kuin uskonto. Sen perustaja oli Kongfuzi (551–479 eaa.), jonka elinaikana Kiinan alueella oli monia kuningaskuntia. Yhdistynyt valtio otti hieman ennen ajanlaskun alkua Kongfuzin opin viralliseksi oppijärjestelmäksi, ja se menetti asemansa vasta vuonna 1912 keisarivallan kaaduttua. Opin keskeinen sisältö on viisi hyvettä, jotka ovat inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, hyvät tavat, uskollisuus ja viisaus. Ylemmässä asemassa olevan on suojeltava alempaa ja alemmassa olevan on kunnioitettava ylempää. Kongfuzin tarkoitus ei ollut perustaa uskontoa, vaan ylläpitää ja jalostaa vanhoja perinteitä, eikä oppiin sisälly selkeää kantaa jumaluuteen.

Taolaisuus syntyi 300-luvulla eaa. Sen perustajana pidetään puolilegendaarista Laozia, jonka elämänvaiheista ei tiedetä paljoa. Taolaisuudella on monia ilmenemismuotoja, mutta sen perusajatus korostaa pitkän iän ja kuolemattomuuden tavoittelua sekä luonnonuskontojen tavoin ihmisen ja luonnon sopusointua. Jumaluudet, henget ja kuolemattomat sankarit muodostavat hierarkian, ja ihmisihanne on erakoksi vetäytynyt munkki. Toisaalta myös alkemia ja erilaiset rituaalit ovat osa taolaisuutta – esimerkkeinä ikuisen elämän eliksiirin etsiminen ja henkien manaaminen.

Ensimmäiset maininnat buddhalaisuudesta Kiinassa ovat Itäisen Han-dynastian (25–220 jaa.) ajalta. Laajemmin buddhalaisuus sai jalansijaa 300-luvulla ja kukoisti Tang-dynastian aikana (618–907 jaa.). Intialaisperäisiä eri koulukuntien tekstejä käännettiin kiinaksi ja ”kiinalainen buddhalaisuus” muotoutui omaksi suuntauksekseen saaden vaikutteita erityisesti kungfutselaisuudesta. Kiinasta buddhalaisuus levisi mm. Japaniin, Vietnamiin ja Korean niemimaalle. Uusiakin koulukuntia syntyi, mm. Amitābha Buddhan palvontaan keskittyvä Puhtaan Maan koulukunta ja meditaatiokoulukunta chán, Japanissa zen.

Eri oppien sekoittuminen näkyy myös taiteessa, kuten buddhalaisten hahmojen kiinalaistumisessa. Yleinen aihe uskonnollisessa kuvastossa niin kodeissa, esivanhempien muistopyhäköissä kuin temppeleissäkin on kolme hyvää onnea tuovaa jumaluutta, ns. ’kolme tähteä’ (sanxing), joita Ming-kauden loppupuolella alettiin pitää myös kolmen pääuskonnon symboleina: onnellisen elämän jumaluus Fuxing edusti Buddhaa, vaurauden jumaluus Luxing Kongfuzia ja pitkän iän jumaluus Shouxing Laozia. 
Myyttisen lohikäärmeen palvonta liittyy kiinalaiseen kansanuskoon. Maalaus silkille. Kiina. Kuva: Markku Haverinen.
Myyttisen lohikäärmeen palvonta liittyy kiinalaiseen kansanuskoon. Maalaus silkille. Kiina. Kuva: Markku Haverinen.

Sanxing-kolmikko eli kolme hyvää onnea tuovaa jumaluutta itähelsinkiläisessä ravintolassa. Suomi. Kuva: Pilvi Vainonen.
Sanxing-kolmikko eli kolme hyvää onnea tuovaa jumaluutta itähelsinkiläisessä ravintolassa. Suomi. Kuva: Pilvi Vainonen.