Uskontojen maailma







SHINTOLAISUUS

Shintolaisuudeksi katsotaan ne Japanin alkuperäiset uskomukset ja uskonnolliset tavat, jotka eivät liity mihinkään ulkopuolelta saapuneeseen uskontoon. ”Shinto” merkitsee jumalan tietä, mutta termiä on alettu käyttää yleisesti vasta 1900-luvulla. Shintolaisuudella ei ole perustajaa eikä ohjeellisia pyhiä kirjoituksia. 700-luvulta jaa. peräisin olevat kronikat sisältävät myyttisiä kertomuksia Japanin saarten ja keisarin jumalallisesta alkuperästä.

Kolme tärkeintä jumaluutta ovat auringon jumalatar Amaterasu, kuun jumalatar Tsukiyomin ja myrskyn ja meren jumala Susano’o. Kaikkiaan jumalia sanotaan olevan 8 miljoonaa, mutta luku on vertauskuvallinen, sillä jumaluuden katsotaan olevan läsnä kaikkialla luonnossa. Jumaluuden ja ihmisenkin raja on häilyvä, sillä ihmisen uskotaan muuttuvan kuoleman jälkeen pyhäksi tai kunnioitetuksi hengeksi (kami). Vainajien hengille uhrataan ja niiden uskotaan auttavan maan päällä eläviä omaisiaan menestykseen ja onneen.

Japanissa eri uskonnot ovat vaikuttaneet toisiinsa ja monet japanilaiset ovat moniuskoisia. Shintolaisuuskin on omaksunut eri traditioita eri tarkoituksiin. Esimerkiksi avioituminen voi tapahtua shintolaisittain, mutta hautaus buddhalaisin menoin. Moniuskoisuuden vuoksi shintolaisten määrää on vaikea arvioida. Shintolaisuus ei ole levinnyt Japanin ulkopuolelle, koska se on sidoksissa japanilaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan.

Arkielämässä shintolaisuus ilmenee etenkin henkien palvontana. Ennen rakennustöiden aloittamista uhrataan maan jumalalle, ja valmiin rakennuksen katolle pystytetään pyhäkkö talon suojelijaa varten. Auringonnousun sekä syyskuun täydenkuun odotus ja sille uhraaminen ovat osa kansanuskoa. Luonnonvoimille, kuten ukkoselle, salamalle ja sateelle, on omat alttarit, ja muillekin luonnonilmiöille pidetään juhlia. Myös metsästykseen ja kalastukseen liittyy monia tapoja ja riittejä luonnonhenkien lepyttämiseksi ja saaliin takaamiseksi.

Papit (kannushi) johtavat pyhäköissä suoritettavia rituaaleja. Ne jaetaan pyyntö-, kiitos-, muisto- ja puhdistusriitteihin sekä loitsimisiin, ennustamiseen ja manaamiseen. Papit toimivat välittäjinä ihmisten ja jumalien välillä.

Meiji-kaudella (1868‒1912) shintolaisuudesta tuli valtionuskonto. Tennō’a eli keisaria alettiin pitää auringonjumalattaren jälkeläisenä.  Valtionshintolaisuuden haluttiin korvaavan perinteiset uskonnot, ja myös buddhalaisuus haluttiin sitoa keisarin palvontaan. Valtio ja uskonto erotettiin perustuslailla toisen maailmansodan jälkeen, shintolaisuus menetti erikoisasemansa ja keisari kielsi radiopuheessa olevansa jumalallista alkuperää. Hän kuitenkin edelleen suorittaa kaikkien pyhimmät toimitukset palatsin alueella pidettävissä seremonioissa.
Peili symboloi shintolaisuudessa aurinkoa, elämän lähdettä. Se ilmentää myös puhtautta ja heijastaa jumalan henkeä. Temppeliin sijoitettuna sitä voidaan palvoa jumaluutena. Kupari. Japani. Kuva: Rauno Träskelin.
Peili symboloi shintolaisuudessa aurinkoa, elämän lähdettä. Se ilmentää myös puhtautta ja heijastaa jumalan henkeä. Temppeliin sijoitettuna sitä voidaan palvoa jumaluutena. Kupari. Japani. Kuva: Rauno Träskelin.

Nara Todaiji
Tōdaijin buddhalaistemppelin alueella vapaasti kulkevia peuroja pidetään shintolaisittain jumalten viestintuojina. Nara, Japani. Kuva: Kristiina Jokinen ja Graham Wilcock.