Uskontojen maailma







Juhlat

Kalenterit määrittelevät uskonnollisten juhlapyhien paikan vuoden kierrossa. Juhlan ajankohdan voi sanella tietty päivämäärä, esimerkiksi jouluaattoa vietetään aina samaan aikaan, tai taivaankappaleiden liikkeet, esimerkiksi ramadán-paastokuukausi liikkuu vuodesta toiseen islamilaisen kuukalenterin mukaan.

Monen vuotuisjuhlan taustalla voi olla hyvinkin vanha perinne, josta on saatettu sisällyttää elementtejä myös nuorempien uskontojen tapoihin. Muun muassa päivänseisaukset ja -tasaukset ovat olleet tärkeitä vuotta rytmittäviä hetkiä, ja esimerkiksi kristillisen joulun ajankohta määräytyi 350-luvulla roomalaisen kalenterin talvipäivänseisauksen mukaan.

Kalendaarijuhlien lisäksi ihmisen elämään liittyy yksityisempiä juhlahetkiä omine rituaaleineen. Elämänkausi- tai siirtymäriittien välityksellä ihminen symbolisesti siirretään elämänvaiheesta toiseen. Ensimmäinen siirtymäriitti on usein nimenanto, jolloin lapsi saa tunnustetun aseman yhteisönsä jäsenenä. Muita tärkeitä vaiheita ovat aikuistuminen, avioituminen ja kuolema, joihin kaikkiin liittyvät omat siirtymäriittinsä sekä lähiyhteisöä, perhettä ja sukua koskevat juhlansa.
Koristenauha islamilaisin aihein. Muovi, paperi. Syyria. Kuva: Rauno Träskelin.
Koristenauha islamilaisin aihein. Muovi, paperi. Syyria. Kuva: Rauno Träskelin.

Juutalainen pääsiäinen (pesah) nisán-kuussa (maalis-huhtikuu) on israelilaisten Egyptin orjuudesta vapautumisen muistojuhla. Tärkein perinne on seder-ateria, jolla nautitaan mm. happamatonta matso-leipää. Jerusalem, Israel. Kuva Rauno Träskelin.
Juutalainen pääsiäinen (pesah) nisán-kuussa (maalis-huhtikuu) on israelilaisten Egyptin orjuudesta vapautumisen muistojuhla. Tärkein perinne on seder-ateria, jolla käytettävällä vadilla on paikat eri ruoka-aineille, juhlan tärkeimmille symboleille. Pöytään kuuluu myös happamatonta matso-leipää. Jerusalem, Israel. Kuva: Rauno Träskelin.


Juhlat Venezuela

Pääsiäistä edeltävän viikon (Semana Santa) ohjelmaan kuuluu veden pyhittäminen meren rannalla. Nuori poika on tuonut pyhitettäväksi Jeesusta esittävän taulun. Carúpano, Venezuela. Kuva: Eija-Maija Kotilainen.
USMA 6996
Kristillinen pääsiäinen on Kristuksen ylösnousemuksen juhla. Se osuu usein kevätpäiväntasaukseen ja siihen liittyy esikristillisiä tapoja. Pääsiäismunia. Unkari, Transilvania, Romania, Tšekki, Ukraina. Kuva: Rauno Träskelin.


Juhlat marit
Marien keskikesän juhlaan liittyy puhdistautumismenoja ja vainajien muistamista. Uhripappi sytyttää tuohukset rukoillen tuonelan haltioita ja vainajien sieluja. Untšo, Marin tasavalta, Venäjä. Kuva: Ildikó Lehtinen.


USMA 6991
Muna symboloi monissa kulttuureissa elämää, ja siinä tiivistyy myös kristillinen sanoma ylösnousemuksesta ja uudesta alusta. Posliinimunia koristeltiin Venäjällä kukkamaaluksin ja 1850-luvulta lähtien myös ikoniaihein. Venäjä. Kuva: Rauno Träskelin.
Kulkue profeetta Muhammadin alkuperäisiin kannattajiin kuuluneen Sidi Abdelrahman ibn 'Awfin vuosittaisessa muistojuhlassa. Qalyub, Egypti. Kuva: Samuli Schielke.
Kulkue profeetta Muhammadin alkuperäisiin kannattajiin kuuluneen Sidi Abdelrahman ibn 'Awfin vuosittaisessa muistojuhlassa. Hänen uskotaan kaatuneen taistelussa muslimien valloittaessa Egyptin Bysantilta. Qalyub, Egypti. Kuva: Samuli Schielke.